Uutiset


Mediatiedote 1.12.2023

Suomirockin veljesnyrkki Lohkare luo toivoa ja valoa uudella Muuttumaan kaiken saa -singlellään

Juurevan suomirockin soihdunkantaja Lohkare palaa tositoimiin tänään Muuttumaan kaiken saa -singlellään, jossa bändi jatkaa jo aiemmin alkanutta hedelmällistä yhteistyötä biisin sanat kynäilleen Esa Elorannan kanssa.

Radioaalloilla hyvin viihtyneen Lohkareen edellinen Luolamies -single oli ylistys kitararockille, ja nyt julkaistava Muuttumaan kaiken saa jatkaa samoilla linjoilla biisin soundimaailman ja melodioiden helliessä rouhean suomirockin ystäviä.

”Ajankohtaisen, livenä äänitetyn biisin sanoma toimii niin henkilökohtaisella kuin yleiselläkin tasolla. Muutos on mahdollista jos vaan tahtoa, uskoa ja rakkautta löytyy”, kappaleen yhdessä Kaitsu Kääriäisen kanssa säveltänyt Kartsa Huovinen kertoo.

”Kaikki muuttuu. Myös ihminen voi viisastua vanhemmiten ja menee halutessaan läpi vaikka harmaan kiven”, sanoittaja Esa Eloranta jatkaa.

Kappaleeseen on tehty myös tyylikäs Michael Waldenin toteuttama lyriikkavideo. Katso video tästä: https://www.youtube.com/watch?v=jeftbyxetSQ

Säv. Kartsa Huovinen, Kaitsu Kääriäinen
San. Esa Eloranta
Äänitys/tuotanto: Kartsa Huovinen
Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
Video: Michael Walden
Singlen kansi: Kartsa Huovinen & Lauri Salo / LATEGraphic

Julkaisija: Eclipse Music

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
+358 40 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com

 Mediatiedote 30.9.2022
Lohkare palaa kentälle uuden singlen voimin
Bändi jatkaa uudella Luolamies-sinkullaan yhteistyötä Pauli Hanhiniemen kanssa
Juurevan suomirockin lipunkantajana toimiva Lohkare muistetaan viime vuosilta aktiivisena uuden musiikin takojana. Radioaalloilla ahkerasti soineilla kappaleilla on ollut mukana varsin väkevä sanaseppojen joukko, kuten Pauli Hanhiniemi, Edu Kettunen ja Esa Eloranta. Lohkareen viimeisin sinkku Hei tyttösein oli taas Pelle Miljoonan, Intian tähtitaivaan alla sanoittama kappale. Nyt parin vuoden hiljaiselon jälkeen Lohkare paiskaa pöytään uuden Luolamies -singlen.
Biisi on luolamiehen ottein kiveen hakattu ylistys klassiselle kitararockille. Riffit kunniaan!”, kuvailevat Lohkareessa soittavat veljekset Kartsa ja Jarmo. ”Väitetään, ettei nykyisin saa sanoa mitään, mutta kyllä saa. Järkevä, perusteltavissa oleva argumentti on aina tervetullut, vaikka luolamiehen suusta!”, kappaleen sanoittanut Pauli Hanhiniemi kertoo. Muun muassa Yle Radio Suomen aalloilta tutuksi tullut Lohkare julkaisi vuonna 2019 viimeisimmän Omassa ajassa-pitkäsoittonsa, jolloin bändi nähtiin myös yhteiskiertueella Pauli Hanhiniemen Retkueen kanssa.
Säv. Kartsa Huovinen, Kaitsu Kääriäinen, San. Pauli Hanhiniemi
Äänitys/tuotanto: Kartsa Huovinen
Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / FinnvoxKansi: Lauri Salo / LATEGraphic
Julkaisija: Eclipse MusicLisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jere Saajoranta
+358 45 237 7878
jere.saajoranta@gingervine.com

Heta Hyttinen
+358 40 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com

Ginger Vine Management & PR
www.gingervine.com

 

Pelle Miljoona sanaili Lohkareen uuden
Hei tyttösein -singlen hienon tarinan
Lohkareen uutuusbiisi syntyi akselilla Kallavesi–Intia

Jos moottoritie onkin ollut kutsuva ja kuuma Pelle Miljoonalle, hänen sanoittamassaan Lohkare-yhtyeen uudessa biisissä Hei tyttösein tuota matkaa kuljetaan yhdessä. Laulun syntytarina on vähintään kansainvälistä tasoa ja sopii niin ikään reissuteemaan. Syntyihän itse sävellys Kallaveden rannalla laiturin nokassa, sanat puolestaan riippumatossa Intian tähtitaivaan alla.

”Hei tyttösein, Twin Peaks -tyylinen survivalbiisi”, Pelle Miljoona luonnehtii lopputulosta.

Kappaleen tunnelma on ”perinteiseen” Lohkare-soundiin verrattuna orgaanisempi ja kevyempi. Tähän on selkeä syy:

”Nyt Lohkareelta kuullaan ensi kertaa akustista kitaraa. Kyseessä on pohjimmiltaan hyvin singer-songwriter-henkinen biisi. Onnistuimme mielestäni hienosti yhdessä miksaaja Janne Louhivuoren kanssa puristamaan biisistä oleellisen esiin”, kitaristi ja säveltäjä Kartsa Huovinen kiittelee.

Lohkareen ja Pelle Miljoonan oli tarkoitus tehdä tämän vuoden lopulla myös yhteiskeikkoja, mutta koronaepidemia siirtää nyt nämä suunnitelmat jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Hei tyttösein: spoti.fi/38y08ln

Hei tyttösein musiikkivideo: https://youtu.be/9whbUuy-wuo

Säv. Kartsa Huovinen, Kaitsu Kääriäinen
San. Pelle Miljoona
Sov. Lohkare
Äänitys/tuotanto: Kartsa Huovinen
Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
Singlen kansi: Kai Huovinen / Lauri Salo LATEGraphic
Julkaisija: Eclipse Music

Kotisivu: www.lohkare.info
Facebook: https://www.facebook.com/LohkareOfficial
Spotify: https://spoti.fi/3n0VdgS
Instagram: https://www.instagram.com/lohkareofficial/

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com

”Toisilla on kellot – Lohkareella on aikaa”

– kakkosalbumi Omassa ajassa julkaistiin tänään. Mukana levyllä jälleen sanoittajien ykköskaarti Pauli Hanhiniemestä Edu Kettuseen.

Paljon on ehtinyt tapahtua sitten Lohkareen vuoden 2014 Kurkimies-debyyttialbumin. Jo julkaistut Laihaa lohtua – ja Eipä hullumpaa -sinkut ovat soineet mainiosti Yle Suomessa ja edelleen jatkunut yhteistyö Pauli Hanhiniemen kanssa poiki Rauhaa-singlen musiikkivideoineen. Nyt kaikki kulminoituu tänään julkaistavaan uuteen Omassa ajassa -pitkäsoittoon.

Levyn nimi kertoo oleellisimman ajatuksen Lohkareen musiikin ja työskentelytapojen taustalla.

”Bändi toimii omalla aikataulullaan. Kiirehtiminen vie tekemisestä fiiliksen. Toisilla on kellot – Lohkareella on aikaa.”, yhtye luonnehtii. ”Lohkareen soundi tulee siitä, että kaikki on käsin soitettua, ilman koneita. Se on tänä päivänä harvinaista rockmusiikissakin. Tämä on juurevaa ja aitoa musaa kaikille, jotka haluavat karkottaa ’muovinpölyn’, jota tänä päivänä tulee joka tuutista. Omassa ajassa on edeltäjäänsä duurivoittoisempi ja napakampi rock-albumi. Välillä mennään nilkka suorana ohituskaistalla, mutta välillä hengähdetään ja annetaan biisin kuljettaa omalla painollaan.”

”Luulen, että bändin henki, musiikki ja tapa toimia on vapauttanut myös sanoittajia työssään, ilman mitään ennakkoon asetettuja raja-aitoja. Eikä ole tarvinnut paljon tekstejä korjailla”, säveltäjä-kitaristi Kartsa Huovinen kommentoi tyytyväisenä.

Mukana on jo esikoislevyllä hyväksi todettu taustavelhojen joukko: sanoituksia ovat loihtineet Pauli Hanhiniemi, Pelle Miljoona, Edu Kettunen, Esa Eloranta sekä Jouko Mäki-Lohiluoma. Kokonaisuuden on miksannut Janne Louhivuori ja masteroinut Pauli Saastamoinen.

Omassa ajassa -albumin kappaleet ovat:

  1. Halu hallitsee 02:33
  2. Tuomitun tuuri 03:32
  3. Vauhtii 03:19
  4. Kannukset 03:30
  5. Olkoon 03:38
  6. Bluesukko 03:53
  7. Reistailee 02:49
  8. Rauhaa 04:05
  9. Eipä hullumpaa 03:01
  10. Laihaa lohtua 03:18
  11. Myrsky nousee 03:04

Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
Kansi- ja promokuva: Kimmo Torkkeli / Studio Torkkeli
Kansigrafiikka: Lauri Salo / LATE Graphic
Julkaisija: Eclipse Music

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR CEO
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com

 

Uusi single Kannukset siivittää Lohkareen kohti Omassa ajassa -kakkosalbumin julkaisua

Yle Suomessa taajaan parin viime vuoden ajan Laihaa lohtua – ja Eipä hullumpaa -sinkuillaan soinut Lohkare julkaisee helmikuun lopulla odotetun toisen studioalbuminsa. Tänään tulevalta Omassa ajassa -pitkäsoitolta kuullaan uusi Kannukset-biisi.

”Kannukset kuvaa ikiaikaista kissanhännän vetoa isän ja pojan välillä. Poika tietää mitä häneltä odotetaan ja isä pitää kiinni siitä, mitä pojilta on aina odotettu. Molemmat haluavat tuntea ylpeyttä”, sanoittaja Esa Eloranta luonnehtii.

Mikä on lopputulos vai onko asiaan koskaan saatavilla ratkaisua? Sen voit selvittää kuuntelemalla kappaleen esimerkiksi Spotifysta:

Kannukset

Säv. Kartsa Huovinen, Kaitsu Kääriäinen
San. Esa Eloranta, Sov. Lohkare
Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
Kansigrafiikka: Lauri Salo / Late Graphic
Promokuva: Kimmo Torkkeli / Studio Torkkeli

Julkaisija: Eclipse Music

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR CEO
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com

 

Eipä hullumpaa -single ulkona 31.5.2018.


   

Biisi jatkaa Lohkareelle ominaisella, kypsällä juurevalla linjalla – unohtamatta pilkettä silmäkulmassa.

”Eipä hullumpaa on yhden ajatuksen laulu: kuinka hyvältä tuntuukaan olla elossa, kun moni ystävä ja ikätoveri on joutunut jättämään pelin kesken syystä tai toisesta. Hienoa että elämää on vielä edessä ja se on yhä täynnä intohimoa. Elämä on ihanaa!”, bändi muotoilee.Lohkare on:

Kaitsu Kääriäinen – kitara, laulu
Kartsa Huovinen – kitara, laulu
Jarmo Huovinen – koskettimet, laulu
Mikko Löytty – basso, laulu
Kaitsu Huovinen – rummut

Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@gingervine.com
www.gingervine.com

 

Rauhaa / Bluesukko -single ja uusi video nyt ulkona!
   

Tampere-Kuopio-Helsinki-akselilta ponnistava Lohkare ja Pauli Hanhiniemi yhdistivät voimansa 25.10.2017 julkaistulla Rauhaa-singlellä, jonka musiikkivideo kuvattiin ajatuksia herättävässä paikassa Kuopion lääninvankilassa.

Pauli Hanhiniemen sanoittaman ja Paulin sekä Lohkareen Kaitsu Kääriäisen laulaman Rauhaa-biisin taustalla on maanläheinen ajatus:

”Rauhaa on selväsanainen toive rauhasta kaiken maailmassa, Euroopassa ja kotinurkilla nousseen huudon ja uhittelun keskellä”, Hanhiniemi luonnehtii.

Maikkarin netissä ensi-illassa nähty hieno musiikkivideo on nyt katsottavissa täällä.

Lohkareen Laihaa lohtua -radiohititi on ollut kuluvana vuonna Radio Suomen soitetuimpia kappaleita, ja nyt julkaistu Rauhaa paljastaa jälleen uuden puolen Lohkareesta vierailijoineen. Samalla ”wanhan liiton tyyliin” julkaistaan myös niin sanottu sinkun b-puoli, Mikko Löytyn tulkitsema Bluesukko-kappale, jossa sanoma on niin ikään hyvin ajankohtainen – onhan ”bluesukko” tässä ajassa ja paikassa muukalainen.

 Lohkare lähtee yhdessä Pelle Miljoonan ja Pauli Hanhiniemen kanssa myös keikoille, joista ensimmäinen kuullaan 3. marraskuuta Tampereen Yo-talolla. Sama retkue matkaa seuraavana päivänä Kuopion Rauhalahteen.


Lisätiedot ja Lohkareen haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@me.com
www.gingervine.com

 


Lataa ja kuuntele tuplasinkku tästä!
     

Pispalasta pärähtää – Lohkareelta tuplasingle!
Pauli Hanhiniemi ja Edu Kettunen loistavat jälleen sanoitusten takana.

Vuonna 2014 kiitellyn Kurkimies-debyyttialbminsa julkaissut kuopiolais-helsinkiläis-tamperelainen vintagerock-yhtye Lohkare on julkaissut tänään kaksi uutta biisiä; ironisesti melankolisen Laihaa lohtua -kappaleen sekä Vauhtii-rockrymistyksen. Kartsa Huovisen säveltämien biisien sanoituksista vastaavat Pauli Hanhiniemi sekä Edu Kettunen, jotka kumpainenkin hääräsivät jo myös Lohkareen esikoisalbumin taustalla.

”Läheltä piti, ettei koitunut onnea päähenkilön osaksi. Läheltä piti on laiha lohtu”, Pauli Hanhiniemi kuvailee tyylilleen uskollisena Laihaa lohtua -biisin tunnelmia.

Kolmen Huovisen veljeksen – Kartsan, Kaitsun ja Jarmon – sekä basisti Mikko Löytyn ja laulaja-kitaristi Kaitsu Kääriäisen muodostaman Lohkareen päämääränä on toimia rehellisen kotimaisen rockin äärellä hammond- ja bluesmausteilla.

”Kysymys on erittäin yksinkertaisesta ajatuksesta: teemme sellaista musiikkia kuin itse haluamme.
Uskomme, että tällaista moni muukin haluaisi tehdä… Tai ainakin kuulla. Bändin sielu ei vaella
rauhattomana, vaan asettuu tyynesti rockmusiikin kivijalan äärelle”, yhtye kuvailee.

Vaikka yhtyeen juuret ulottuvatkin aina Kuopioon saakka, on Tampereen Pispalassa sijaitsevasta
”Pikkumökistä” tullut Lohkareen hermokeskus.

”Osaltaan Pispala toimii luontevana laukaisualustana Lohkareen teksteille, koska osa kappaleiden
sanoittajistamme ovat ystäviä ja kylänmiehiä Pispalasta. ’Sanoittajamestarit’ ovat tulleet tutuiksi vuosien kuluessa, kuka mistäkin yhteydestä. Alusta asti heidän kanssaan on käynyt selväksi molemminpuolinen kiinnostus rokkimusaan ja vanhanvallan bänditouhuun”, Lohkareen miehistö kuvailee sanoittajajoukkojensa hengenheimolaisuutta.

Tällä hetkellä työstettävällä kakkoslevyllä lyriikat ovat niin ikään tärkeässä roolissa. Toinen studioalbumi julkaistaan vielä tämän vuoden lopulla. ”Jokainen voi omaan oravanpyöräänsä laittaa vauhtia lisää halutessaan. Onko se sitten hyvä vai huono juttu? Suuressa pyörässä vauhtia on jo riittävästi”, Edu Kettunen luonnehtii sanoituksiaan Vauhtii-biisissä.

”Laulujen sanoituksissa liikutaan maan tasalla. Rautakauppaan saakka ei mennä, mutta ihmisen arkimieltä herätellään havahtumaan. Lauluista voi poimia sanomankin näin halutessaan, suurempaa aatetta sieltä tuskin löytyy”, yhtye jatkaa.

”Pyrkimyksemme ovat jalot: levittää laululyriikan ja vilpittömän rockpoljennon fiilistä aina sähköttömään jalasmökkiin saakka. Jalalle tämä käy – siitä on takuu!”

LAIHAA LOHTUA 03:21 Säv. Kartsa Huovinen san. Pauli Hanhiniemi
VAUHTII 03:21 Säv. Kartsa Huovinen, san. Edu Kettunen
Miksaus: Janne Louhivuori / Louhipaja
Masterointi: Pauli Saastamoinen / Finnvox
Singlen kansi: Lauri Salo / Late Graphic
Julkaisija: Pikkumökki

www.lohkare.info
www.facebook.com/LohkareOfficial
lohkare.info@gmail.com

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Heta Hyttinen
Ginger Vine Management & PR
040 581 7575
heta.hyttinen@me.com
www.gingervine.com